Alex Robinson

Aiemmin kirjoitin Alex Robinsonin Tricked -albumista sangen suopein sanoin, mutta miehen aiempi Box Office Poison se vasta mahtava opus onkin! Trickediä häiritsi tarinankulussa tietty jäykkyys, Box Office Poisonin stoori rulla paljon rennommin ja viihdyttävämmin - siinä tekijä on kääntänyt kokemusmaailmansa fiktioksi välittömämmin. Se on uskomattoman hallittu debyytti, aikanaan lehtinä ilmestynyt 600-sivuinen järkäle. Robinson on sarjakuvan parhaita dialogin ja arjenläheisen henkilödraaman kirjoittajia.

Sikäli onkin metkaa, että hän täräyttää seuraavaksi kehiin sanattoman naisbarbaariseikkailun. Top Shelfiltä ilmestyy lokakuussa Alex Robinson's Lower Regions.

Mahdollisesti ensi vuodelle on luvassa totutumpaa tyyliä, high school-nostalgiaa, 2 Cool 2 B 4gotten -albumissa.

Tallottuja säkeitä ja salaisuuksia

Heikki Saure on kerännyt kymmenen vuoden ajan talteen maasta löytämänsä lappuset, ja nokturno.orgissa on tutkailtavissa niistä koottu "teos". Kiintoisa ja hauska kokeellinen pläjäys...

(lähde: parnasso.fi)

Tuli mieleen siitä, miten vähän lippuset paljastavat alkuperästään, niiden täydellinen vastakohta: Post A Secret -saitti, jonne ihmiset tunnustavat postikorteissaan ne kätketyimmät salaisuutensa sanallis-visuaalisesti.

Rähjäromantiikkaa suoneen

Warren Ellisin viikon päästä julkaistavan Crooked Little Vein -romaanin ensimmäinen luku on esiluettavissa täällä.

Bukowskin ja noir-dekkarien jäljillä Ellis pääsee ehkä proosan puolella fiilistelemään rappioromantiikkaansa kylliksi asti.

Jeffrey Brown: Haparointia

Huuda Huuda, 2006

Minä odotin Jeffreyn Brownin Haparointia -kirjan olevan sukunimikaimansa Chester Brownin tyylistä inhorealistista ihmissuhdekuvausta (kuten I never Liked You), mutta sehän paljastuikin ihan lällyilyksi. Brown kuvaa häpeilemättömän tunteikkaasti parisuhteensa auvoa sivun tai parin pätkissä. Inhorealismi albumiin kuitenkin syntyy Jeffreyn yhä luuserimaisemmaksi yltyvästä pehmoilusta ja osaltaan myös toistoksi uupuvasta arjen kuvauksesta. Antiklimaattiset välähdykset menettävät albumin myötä fokustaan, ja niiden hienoinen kauneus muuttuu pikku hiljaa tyhjänpäiväisemmäksi ja neuroottisemmaksi. Siinä lienee albumin ärsyttävyyttä lähentelevä kiinnostavuus. Vaikea sanoa, onko efekti harkittu, vai vain oire läheisriippuvuudesta kärsivän Brownin patologisesta kokemusmaailmasta.

Amerikkalaisessa alternative-sarjakuvassa itsensä alas painaminen ja nolaaminen on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, lukijan sympatiaa on tavoiteltu potkitun koiran charmilla. Ja taaskin se toimii - albumin lopussa on vaikea olla päivittelemättä tätimäisesti: "miten se rassukka mahtaa pärjätä", ja kas: seuraavat koettelemukset onkin purkitettu useaan albumiin. Brownin kökköluonnostelua on mukava lukea, hän osaa ilmaista asiansa ihmeen toimivasti, kömpelön runollisesti. Kummoisesti ei tapahdu, ja sisältö aika yksinapaista, mutta silti mielenkiinto säilyy. Loputtomiin näitä ei siltikään jaksaisi lukea.

Haparointia näyttää mihin miehen maine perustuu, jokin selkeä omaperäinen vivahde hänen sarjakuvakerronnassaan on, ja vaikutetta tuntuisi ottaneen yksi jos toinenkin aikalaistekijä. Huuda huuda -kustantamolta kiinnostava pelinavaus.