Moisseinen: Setit ja partituurit

Huuda Huuda, 2010

Häpeä riisuu ihmisen paljaaksi. Mokat jäävät kalvamaan pitkäksi aikaa. Mutta ajan myötä niistä voi jo avautua parhaille tutuilleen naurun säestyksellä – ja sen myötä ehkä ymmärtää etteivät ne ole pelkästään karvas pala nieltäväksi, vaan suolaa elämää maustamaan. Juuri tästä on Hanneriina Moisseisen albumissa Setit ja partituurit kyse.

"Setit ja partituurit" kokoaa yksiin kansiin puolentusinan tapausta, jotka ovat mittasuhteiltaan pieniä, mutta päähenkilöä pitkään nolottaneita asioita. Lukijalle tarinat keventävät myötähäpeän kautta omien häpeän aiheiden painoa.

Moisseisen esikoisalbumi "Sen synty" oli vanhojen vienankarjalaisten tarinoiden sarjakuvittamista, nyt hän on siirtynyt keräämään ja kuvittamaan nykykansanperinnettä. Pienet tosielämän sattumukset on kerrottu kuin kaverille, puhekielellä ja suorapuheisen rehellisellä otteella. Aihepiiri huomioon ottaen tarinat ovat lukukokemuksena varsin leppoisia. Pelkistetty, mutta välistä kokeellinen ja leikkisä kuvakerronta ja jouhea rytmitys vahvistavat lyhyiden tarinoiden tehoa, niissä on samaa lakonisuutta ja tarkkailevuutta kuin Aki Kaurismäen elokuvakohtauksissa. Albumi on maalattu vaihtelevilla maalaus- ja piirustustekniikoilla, välillä siirrytään kirjontatekniikkaan. Albumi on Huuda Huudan tyyliin huoliteltu, komea nelivärinen kirja, jonka sisällysluettelokin on toteutettu kirjonnalla.

Suurin osa albumin tarinoista on julkaistu aiemmin mm. Glömpissä ja Kaltiossa, ja mukana on myös Kemin sarjakuvakilpailun v.2006 voittanut sarjakuva. Täytesarjoja albumissa ei ole, mutta albumin päättävä Tyttö, joka näki ponin ei oikein asetu häpeä-teeman alle. Kaiken kaikkiaan Setit ja partituurit on hieno kokoelma omaääniseltä tekijältä, jolta toivoisi sarjakuvallista tuotantoa enemmänkin.