Sarjakuva yrittää murtautua sivuilta ulos

GLÖMPX
Huuda Huuda, 2009

Glömp-antologia on ollut Tommi Musturin luotsaama kunnianhimoinen projekti, kymmenen sarjakuva-albumia viidentoista vuoden aikana. Kerta kerran jälkeen se on ollut paksumpi ja näyttävämpi, kaksi edellistä järkälettä ovat olleet komeita värijulkaisuja, jotka ovat herättäneet huomiota maamme rajojen ulkopuolellakin. Kymmenennessä Glömpissä ollaan nokitettu lisäämällä albumiin kovat kannet ja laittamalla cd-levy kylkiäisiksi – sekä asetettu tekijöille haaste tehdä kolmiulotteista sarjakuvaa. Kirjan lukukielenä toimii englanti, vaikka sarjakuvissa dialogia ei kovin paljon olekaan.

GlömpX on sarjan ehein kokonaisuus. Siihen vaikuttaa paljon se, että suuri osa mukana olevista tekijöistä on Kuti-työhuoneen taiteilijoita ja samoja kaveriporukoita, jotka selvästi vaikuttavat toistensa tekemiseen. Suurella osalla taiteilijoista on avantgardistinen ote tekemiseensä, ja kolmiulotteisuus on johdattanut perinteisemmätkin tekijät rohkeisiin ratkaisuihin, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Kolmiulotteiset elementit ovat monessa tapauksessa tavanomaisen sarjakuvakerronnan alkuun tai loppuun liitettyjä osioita, jotka eivät aivan asetu kohdilleen, vaikka niihin olisi paljon vaivaa käytettykin. Silti ne tekevät kokonaisuudesta entistä psykedeelisemmän ja hurtimman. Osa sarjakuvista on suunniteltu GlömpX -taidenäyttelyä silmälläpitäen, mutta kirjamuodosssa niiden kolmiulotteinen muoto ei täysin välity.

Kaikenkirjavilla tekniikoilla piirrettyissä ja muovatuissa sarjakuvissa syntyy sotkua ja ruumiita - kokeellisuuden huumassa tarinat ovat jääneet ohuiksi. Levottoman kuvaraidan tauottaa muutama rauhallisempi osio, Hanneriina Moisseinen on kirjonut vanhoille pitsiliinoille herkän ihmissuhdetarinan, Katri Sipiläinen sekoittaa vanhoista satuelementeistä oman kudelmansa.

Amanda Vähämäen kolmessa tasossa kulkeva tarina tuo tekijästä uusia puolia esiin ja Anna Sailamaa ja Pauliina Mäkelä tykittävät vaikuttavasti visuaalisuuden voimalla, miesten maailma taasen on populaarikuvaston ironisointia, muskelisankarien ja robottien jyräystä, pitsanaamoja ja sortuvia kerrostaloja.

GlömpX kokoaa yhteen sangen omaäänisen katraan, jonka ilmaisun kehittymistä on voinut seurata Glömpin sivuilla vuosien myötä - jonkinlainen yhteenveto tietystä (sarja)kuvallisesta ajattelusta tämä mahdollisesti viimeiseksi jäävä Glömp on. Muutama vuosi takaperin ulkomaisten musiikkihäröjen pienimuotoinen sensaatio oli ns. New Weird Finland. Termin alle niputettiin liuta suomalaisia musiikintekijöitä, joista moni on mukana Glömpin cd:lläkin. Cd:n nyrjähtäneet äänikollaasit ovat samaa sukua Glömp-taiteilijoiden kuvamaailmoille ja vastavuoroisesti Glömpin huuruinen kuvakudos on kuin kuvallista musiikkia. Meneekö se toisesta silmästä suoraan ulos vai jättääkö vahvankin muistikuvan kannattaa jokaisen itse kokeilla. Vielä kun se on laillista!