Sarjakuva yrittää murtautua sivuilta ulos

GLÖMPX
Huuda Huuda, 2009

Glömp-antologia on ollut Tommi Musturin luotsaama kunnianhimoinen projekti, kymmenen sarjakuva-albumia viidentoista vuoden aikana. Kerta kerran jälkeen se on ollut paksumpi ja näyttävämpi, kaksi edellistä järkälettä ovat olleet komeita värijulkaisuja, jotka ovat herättäneet huomiota maamme rajojen ulkopuolellakin. Kymmenennessä Glömpissä ollaan nokitettu lisäämällä albumiin kovat kannet ja laittamalla cd-levy kylkiäisiksi – sekä asetettu tekijöille haaste tehdä kolmiulotteista sarjakuvaa. Kirjan lukukielenä toimii englanti, vaikka sarjakuvissa dialogia ei kovin paljon olekaan.

GlömpX on sarjan ehein kokonaisuus. Siihen vaikuttaa paljon se, että suuri osa mukana olevista tekijöistä on Kuti-työhuoneen taiteilijoita ja samoja kaveriporukoita, jotka selvästi vaikuttavat toistensa tekemiseen. Suurella osalla taiteilijoista on avantgardistinen ote tekemiseensä, ja kolmiulotteisuus on johdattanut perinteisemmätkin tekijät rohkeisiin ratkaisuihin, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Kolmiulotteiset elementit ovat monessa tapauksessa tavanomaisen sarjakuvakerronnan alkuun tai loppuun liitettyjä osioita, jotka eivät aivan asetu kohdilleen, vaikka niihin olisi paljon vaivaa käytettykin. Silti ne tekevät kokonaisuudesta entistä psykedeelisemmän ja hurtimman. Osa sarjakuvista on suunniteltu GlömpX -taidenäyttelyä silmälläpitäen, mutta kirjamuodosssa niiden kolmiulotteinen muoto ei täysin välity.

Kaikenkirjavilla tekniikoilla piirrettyissä ja muovatuissa sarjakuvissa syntyy sotkua ja ruumiita - kokeellisuuden huumassa tarinat ovat jääneet ohuiksi. Levottoman kuvaraidan tauottaa muutama rauhallisempi osio, Hanneriina Moisseinen on kirjonut vanhoille pitsiliinoille herkän ihmissuhdetarinan, Katri Sipiläinen sekoittaa vanhoista satuelementeistä oman kudelmansa.

Amanda Vähämäen kolmessa tasossa kulkeva tarina tuo tekijästä uusia puolia esiin ja Anna Sailamaa ja Pauliina Mäkelä tykittävät vaikuttavasti visuaalisuuden voimalla, miesten maailma taasen on populaarikuvaston ironisointia, muskelisankarien ja robottien jyräystä, pitsanaamoja ja sortuvia kerrostaloja.

GlömpX kokoaa yhteen sangen omaäänisen katraan, jonka ilmaisun kehittymistä on voinut seurata Glömpin sivuilla vuosien myötä - jonkinlainen yhteenveto tietystä (sarja)kuvallisesta ajattelusta tämä mahdollisesti viimeiseksi jäävä Glömp on. Muutama vuosi takaperin ulkomaisten musiikkihäröjen pienimuotoinen sensaatio oli ns. New Weird Finland. Termin alle niputettiin liuta suomalaisia musiikintekijöitä, joista moni on mukana Glömpin cd:lläkin. Cd:n nyrjähtäneet äänikollaasit ovat samaa sukua Glömp-taiteilijoiden kuvamaailmoille ja vastavuoroisesti Glömpin huuruinen kuvakudos on kuin kuvallista musiikkia. Meneekö se toisesta silmästä suoraan ulos vai jättääkö vahvankin muistikuvan kannattaa jokaisen itse kokeilla. Vielä kun se on laillista!

Dave Gibbons goes digital

Edelleen parhaiten Watchmen-sarjakuvan piirtäjänä tunnettu Dave Gibbons esittelee työskentelyään Cintiq-wacomilla.

Frank Quitely goes digital

Frank Quitely - Digital Drafting from Gavin Lees on Vimeo.

Jälleen yksi sarjakuvantekijä on siirtämässä työprosessejaan tietokoneelle. Ehkä tämä nopeuttaa Frank Quitelyn työtahtia.

Mielikuvituksen puolesta, hulluutta vastaan

Beddor, Cavalier, Makkonen: Hatter M Vol.2: Mad With Wonder
Automatic Pictures, 2009

Lewis Carrollin (oik. Charles L. Dodgson) kirjoista Liisan seikkailut Ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaassa, on tehty kymmenittäin enemmän tai vähemmän uskollisia adaptaatioita. Tarinat ovat innoittaneet myös lukuisiin uusiotulkintoihin, joissa alkuteosten maailmaa ja henkilöitä on käytetty vain lähtökohtana. Frank Beddorin kirjoittama Looking Glass Wars -romaanitrilogia lienee sieltä onnistuneimmasta päästä. Ainakin Hatter M-sarjakuvan perusteella.

Hatter M-sarjakuva kytkeytyy tiiviisti romaaneihin, ottaen lähtökohdakseen tarinan sivujuonteen, jossa kuninkaallinen henkivartija Hatter Madigan etsii kolmentoista vuoden ajan Alyss-prinsessaa "todellisesta" maailmasta. Mad With Wonder on toinen sarjakuva-albumi Hatter M-sarjassa. Ensimmäisen albumin kuvitti Ben Templesmith, ja Makkonen hyppää hienosti aika isoihin saappaihin.

Hatter M: Mad With Wonder toimii hyvin itsenäisesti, sen alussa on sarjakuvallinen intro edellä tapahtuneeseen. Albumissa on kolme-neljä irrallista episodia taipaleelta, joka käy Lontoosta Yhdysvaltoihin. Suuressa roolissa on Amerikan myyttinen lähihistoria länkkäreineen, sirkusseurueineen ja sisällissotineen. Liz Cavalier on yhdessä Beddorin kanssa kirjoittanut viihdyttävän ja vauhdikkaan tarinan, jossa on vanhan ajan seikkailutarinoiden tuntua ja ajan henkeä. Synkän fantasian, rosoisen realismin ja nyrjähtäneen mustan huumorin keitos on kuitenkin tuore ja onnistunut. Eikä vähiten Sami Makkosen visuaalisen puolen takia. Makkonen tekee uransa komeinta jälkeä, hänen piirrosjälkensä on karikatyristisempää kuin aiemmin, mutta vaikuttavaa hänen kuvamaailmastaan tekee hänen tyylikäs värinkäyttönsä, joka palvelee paitsi esteettisiä päämääriä, myös erinomaisesti tarinaa. Makkosen väritystekniikka on samankaltainen kuin Ben Templesmithillä, mutta Makkonen käyttää monipuolisemmin värien skaalaa. Hatter M-albumissa Makkosen tyyli ja ilmaisu loksahtaa paikoilleen.

200-sivuinen Mad With Wonder-albumi tarjoaa loppusivuillaan hämmentäviä pseudo-dokumentteja sekä kiinnostavia vaiheita sarjakuvan synnystä käsikirjoituksesta lopulliseen muotoon,. Kirjoittajien tekemät muutosehdotukset Makkosen sivuihin saavat kokemaan sympatiaa taiteilijaa kohtaan, mutta heidän pedanttisuutensa on koitunut ilmiselvästi myös Makkosen hyödyksi. Hallittua visuaalista otetta hieman rikkoo Tae Young Choin kansi- ja sisäsivukuvitukset sekä mauton taitto, mutta ne eivät pysty pilaamaan pieteetillä tehtyä albumia, joka hiljan palkittiin Independent Publisher Book Awards -palkinnolla.

Sama tiimi työskentelee jo seuraavan Hatter M-albumin parissa.

Maailmanlopun edellä

Gary Reed/Sami Makkonen: Deadworld Slaughterhouse
(Desperado Publishing, 2010)

Sami Makkosen sarjakuvapiirtäjän ura Yhdysvaltojen sarjakuvamarkkinoille on lähtenyt mainiosti käyntiin. Aiemmin häneltä on julkaistu albumi Blue, jonka käsikirjoituksesta vastasi Elizabeth Genco. Pian sen jälkeen Desperado-kustantamo pestasi hänet piirtämään Deadworld Slaughterhouse -sarjakuvaa. Kiirettä ja kysyntää on riittänyt, sillä heti perään hän kävi Hatter M -sarjakuvan kimppuun.

Deadworld Slaughterhouse on synkeä ja kyyninen kauhusarjakuva. Zombie-genre asettaa ihmiset sukupuuton ja äärimmäisen hädän keskelle, missä ihmisistä kuoritaan ulkokultaisuus ja teeskentely todellisen olemuksen päältä. Osa ihmisistä on jopa pahempia hirviöitä kuin mieltä vailla vaeltavat elävät kuolleet, ja tälläkin kertaa ihmiskunnan rujoimmat piirteet pääsevät loistamaan. Epätoivoisina aikoina ihminen päätyy epätoivoisiin ratkaisuihin, ja ihmiskunnan nimissä Slaughterhousen tiedemiehet jättävät inhimillisyyden ja moraalipohdiskelut menneeseen maailmaan.

Deadworld-sarjalla on pitkä, joskin hieman hajanainen, historia – ensimmäiset lehdet ilmestyivät jo 1987. Sittemmin eri muodoissa, eri kustantamoilla ja eri tekijöiden käsissä lehtiä on ilmestynyt viitisenkymmentä. Slaughterhouse on suht itsenäinen tarina,vaikka monisäikeinen juonivyyhti näkyy taustalla. Gary Reedin käsikirjoitus on kunnianhimoinen, se hyppii polyfonisesti eri henkilöiden välillä – heti tarinan aluksi ladataan parin sivun ryppäissä kymmenen eri tarinapolkua. Tarinaa siivittävät myös erilaiset tekstit – kirjeenpätkät, tutkijoiden muistiinpanot ja karut ihmiskohtalot. Kokonaisuus alkaa hahmottua hiljalleen, mutta mukana pysyminen vaatii vaivannäköä.

Makkosen luonnoksenomainen tyyli voimistaa tarinan synkkää yleissävyä, mutta tarinan helppolukuisuutta hän ei edesauta, sillä henkilöhahmoja on monessa kohtaa vaikea erottaa toisistaan ja taustat on toteutettu turhankin viitteellisesti. Makkonen sävyttää tekstuureilla ja rastereilla piirroksiaan, välistä liian tummat harmaat varastavat dynaamiselta mustetyöskentelyltä tehoja. Hatter M -sarjakuvassa hän pääsee käyttämään värejä, ja silloin hän on todella omillaan - mustavalkoisuus rajoittaa hänen kuvakieltään olennaisesti.

Deadworld Slaughterhouse on kiinnostava etappi suomalaisen tekijän uralla. Albumi palkitsee keskittyneen lukijan ja tarjoaa sangen omaperäisen näkökulman zombie-genreen, lukukokemus luultavasti syvenee muihin Deadworld-sarjakuviin tutustuessa.