Jöötit ja järkäleet

Viime viikolla näin ensimmäistä kertaa millaisia pröystäileviä mammuttijärkäleitä DC:n uudet Absolute -versiot vanhoista klassikoista ovat: Dark Knight Returns, Watchmen, mitä niitä nyt onkaan. Kokoluokkaa kolmasosa Webster'sin lyhentämättömästä sanakirjasta, tai toinen osa Picasson Complete Paintings -kirjaparista ( ja se mies sentään maalasi paljon kuvia!). Samankokoinen paketti oli Alan Mooren ja Melinda Gebbien Lost Girls'in koottu kovakantinen versio. Lost Girlsin ovh on 75 dollaria, vaikka esim. Amazonilla hinta oli taivutettu alle viiteenkymppiin.

Kyseessä on Mooren ja Gebbien jalo pyrkimys toteuttaa pornoa kaunokirjallisesti ja kuvataiteellisesti laadukkain kriteerein - moni on sellaista suunnitellut, ja puoliksi kai tehnytkin, mm. von Trierin muistelisin sellaista kaavailleen. Lost Girlsin tekijöiden onnistumista en voi tällä haavaa arvioida, mutta myynnillisesti Top Shelfin julkaisema albumi on vetänyt huikean startin, eka 10 000 painos myytiin päivässä loppuun, ja toinen mokoma varattiin samointein!

Austin Osman Spare

Austin Osman Spare (1886-1956)oli brittiläinen taiteilija, jonka ensimmäinen näyttely Lontoon West Endissä v. 1907 sai suuren suosion, mutta kohtalon käänteet, ja Sparen ajan myötä syvemmälle mennyt suuntautuminen magiaan, johdattivat Sparen kauemmas taidemaailmasta.

Alan Mooren Promethea-sarjakuvassa Promethea kohtaa Austin Sparen "tuonpuoleisessa" (näin laveasti ilmaistuna), joka uhoaa olleensa elinaikanaan Lontoon kovin maagikko, ja Aleister Crowleyn tietäneen sen. Crowley ja Spare olivat tiettävästi ystäviä jossakin vaiheessa, mutta ilmeisesti heidän maagiset ideapolut kulkivat eri suuntiin.

Toisen Maailmansodan pommituksissa Spare loukkaantui niin, että hänen ruumiinsa oikea puoli halvaantui - taiteilijan pahin painajainen! - mutta harjoituksen, tai ajan myötä parani (Prometheassa Spare selittää, että hän olisi opetellut maalaamaan vasemmalla kädellä, ja siinä vaiheessa kun hän pääsi aiemmalle tasolleen, hänen kehonsa oikea puoli palautui ennalleen - liekö Mooren fiktiota, vai obskuuria lukeneisuutta).

Hitler halusi itsestään Sparen maalaaman muotokuvan, ja lupasi lennättää taiteilijan Saksaan, mutta Spare kiletäytyi jyrkästi, saaden sankarillista suosiota Britannian lehdistössä - myöhemmin Spare omien sanojensa mukaan olisi mennytkin, ja maalannut toivotun muotokuvan, ja käyttänyt referenssitilaisuutta hyödyksi maagisen, anti-natsistisen maalauksen valmistamisessa.

Spare julkaisi useita kirjoja maagisesta ajattelustaan (Zos-Kia Cultus, Anathema of Zos, The Focus of Life), ja jatkoi maalarin tointaan, mutta uransa loppuvaiheessa myi kuviaan pubeissa lanttipalkalla. Hänen kirjoistaan on sanottu, että niitä pitäis lukea rinnakkain hänen taideteosten kanssa - mitään selvää rajaa kun ei ole, missä magia loppuu ja taide alkaa alkaa.

Neitsyt Intia

"Where's it from?"

"India."

"it's the bloody Devil, boys! Shade your eyes."

(Sadhu 01, Virgin Comics)

Pari vuotta takaperin Gotham Entertainment yritti lanseerata Intian markkinoille Spiderman Indian, jossa tunnettu sankari oli siirretty intialais-etniseen ympäristöön. Sarjaa ilmestyi kuitenkin vain neljän numeron verran, joten lienee selvää, ettei suosio ollut odotettu.

Nyt Yhdysvalloissa koitetaan päinvastaista, kun intialaisista mytologioista ammentavaa toimintaviihdettä on ruvennut tuottamaan jenkkimarkkinoiden uusi pelaaja, Virgin-suuryhtiöperheen alajaosto Virgin Comics. Taustavoimina on em. Gotham Entertainment, ideoijina mm. elokuvaohjaaja Shekhar Kapur ja kirjailija Deepak Chopra. Yhtiön pyrkimyksenä on hyödyntää Intian sarjakuvamarkkinoita, sekä tekijöiden että ostovoiman osalta. Ainakin aluksi päämarkkina-alueena lienee kuitenkin Yhdysvallat.

"Shakti"-linjan ensimmäiset julkaisut ovat Matrix-vaikutteinen Devi, Ramayan Reborn, Sadhu sekä Snake Woman, jonka kuvituksesta vastaa Aliaksessa pätevää työtä tehnyt Michael Gaydos. Virgin Comicsin nettisivuilla on ainakin toistaiseksi ladattavissa pdf, jossa on kahdesta ensinmainitusta näytepätkät. Ensivaikutelma on, että kyseessä on aika keskinkertaista, jenkkimainstream-tyylistä viihdehöttöä, mutta aika näyttää löytävätkö uudet sarjat persoonallisempaa särmää - intia-kitchiä Amerikan markkinoilla hyödynsi Grant Morrison Vinayarama-minisarjassaan Vertigolle jo vuosi sitten.

Virgin Comicsin kaksi muuta päähaaraa ovat "Director's Cut" sekä "Voices" -koodinimillä kulkevat oksat, joiden ensimmäinen toteutuva projekti on John Woon ja Garth Ennisin ideoima "7 Brothers", jonka komeista kansikuvista vastaa Yoshitaka Amano. Voices -linjallekin on luvassa ilmeisen isoja nimiä eri taiteenaloilta.

Nähtäväksi jää hyödyttääkö ison yhtiökompleksin tuoma synergiaetu uutta yrittäjää Amerikan markkinoilla, kuten myös se milloin Virgin palkkaa Renny Harlinin ja Ville Valon luotsaamaan goottikalevalalaista supersankariepookkia.

Riihimäki taidecity

Laitetaan nyt tännekin infoa:

Riihimäen Kuvataiteilijat
50-vuotisjuhlanäyttely Galleria Allinnassa
10.9. – 1.10.2006.
Ti-pe klo 15-19 ja la-su klo 12-16.

Oikeasti varsin laadukas maalauksiin painottuva näyttely paikallisilta ammattitaiteilijoilta.

Pe 15.9. illalla esiintyy Tainatar, ti 19.9. herra Jarkko Martikainen samaisessa paikassa.

Oliko joskus tämän vuoden alussa, kun päätin mennä paikallisen taiteilijaseuran vuosikokoukseen katsastamaan meininkiä ja esittämään joitakin ideoitani - eikös minut heti värvätty hallitukseen jäseneksi, ennen kuin olin suutani avannutkaan, ja vaatimattomalla panoksellani olen koittanut Helsingin varjosta kärsivän kulttuuriperiferian taide-elämää osaltani avustaa. (Varjolla tarkoitan tietysti sitä, että kulttuurintekijöiden ja -yleisön on liian helppoa, tai houkuttelevaa, suunnata Helsinkiin tahi toisaalta Tampereelle, jonne ei paljoa pidempi matka ole. Lisäksi pari aktiivista keskisuurta kaupunkia, Hämeenlinna ja Lahti ovat lähietäisyydellä.)

Toki Riihimäellä kulttuuria tuotetaan, pääasiassa kaupungin pienistä avustuksista riippuvaisten aktiiviseurojen toimesta. Yhtenä ongelmana ainakin minulle on markkinoinnin ja tiedotuksen vajavaisuus - ei ole levykauppoja, joiden flyereista tietäisi mitä musarintamalla tapahtuu, ei paikallista Nyt-liitettä, joka listaisi kulttuuritapahtumat. Kaupungin betoniseiniä koristaa kyllä ajoittaiset hevikeikka-julisteet; kirjaston ilmoitustaululla on relevanttia kulttuuri-informaatiota, mutta vaihtuvuus = aktiivisuus ei ole päätähuimaavaa.

Toinen ongelma/vaara on taipua yleisön riittävyyden pelossa populismiin - Riihimäen teatterissa aika iso osa ohjelmistosta on hassunhauskoja farsseja, Taidemuseossa saa kyllikseen helposti lähestyttäviä maisemamaalauksia. Mainitut laitokset ovat toki rohkeampiakin ratkaisuja toteuttaneet, ja toisaalta Tampereen laitosteatteritkin pelaavat varman päälle, ja suoltavat kansanhuvituskomedioita.

Pienet kaupungit ovat nähdäkseni pärjänneet aika hyvin vastakkaisella strategialla - Kajaanin Kaupunginteatterin Smeds-kausi on hyvässä muistissa, Mäntässä on ansioitunut nykytaiteen kesänäyttely, Sodankylässä elokuvafestivaali jne. jne. Yksittäinen täky vuodessa ei tietysti tee kulttuuripitäjää, paikallisille ehkä jopa päinvastoin - pari päivää -viikkoa on sykettä ja säihkettä, loppuaika lattakäyrää.

Tämä on tietysti kysymys, jota pitkin maata pohditaan kuntatasolla ja kulttuuritoimijoiden keskuudessa, eikä siihen mitään ratkaisua kovin helposti löydy. Suurin osa ihmisistä joka tapauksessa on pehmustanut itsensä sohvansa fyllinkeihin, ja nielee ajanvietteensä televiizorin näytöltä. Kulttuuria aktiivisesti harrastavilla ihmisillä on varsin luonnollinen ratkaisu hakeutua asumaan isompien kaupunkien kylkeen.

Minut ja puolisoni kohtalo johdattti nelisen vuotta sitten Riihimäkeen, missä pitkään muuton jälkeen kulttuurideprivaatio vaivasikin, mutta vauvaperhe-elämässä ei joka ilta olisi performanssiklubeilla voinut, tai kiinnostanut, pyöriäkään. Kulttuurinnälkäänsä on helppo mennä tyydyttämään pääkaupunkiin, mutta silti koen tärkeäksi ja mielekkääksi Riihimäen Kuvataiteilijoiden riveissä työskentelemisen, yhtäältä tekijöiden tilanteen parantamisessa työ- ja näyttelytilojen suhteen, toisaalta yleisölle laadukkaan ja kiinnostavan kulttuurin julkituomisessa.

Takaisin asiaan

Pahimmat kiireet ja stressit lienee tältä erää ohitettu, ja tarkoitus olisi ehtiä tännekin taas hajanaisia aatoksiaan kirjaamaan, tulevalla viikolla saattaisin jorista muutaman sanan Alan Mooresta, Aleister Crowleysta, Virgin Comicsista, Kabbalasta sekä sarjakuvafestivaaleista.

Sillä välin voitte vaikka leikkiä Infinite Wheelin dubbisimulaattoreilla.