Leikkiluotien viuhunaa

100 Bullets -sarja on kerännyt kehuja ja alan palkintoja. Itselläni oli ehkä kynnys ruveta lukemaan pyssynheiluttelu-gangsteritouhua sarjakuvan muodossa, tai ainakaan maksaa siitä varsin isoja albumihintoja. Mutta sattumoisin tuli kerättyä jo 75:een numeroon edenneen Vertigo-sarjiksen ensimmäiset viisi albumia, aika tiiviillä aikavälillä edulliseen hintaan, käytettyinä omaan hyllyyn. Ensimmäisen albumin kohdalla fiilis oli, että passelisti rullaavaa, hyvin tehtyä väkivaltaviihdettä - mutta jatkuvat väkivaltakliimaksit rupesivat jo toisessa albumissa puuduttamaan. Juuri siinä vaiheessa homma saikin uutta kulmaa ja uusia twistejä, ja mitä pitemmälle pääsee, sitä koukuttavammaksi ja kiinnostavammaksi meno muuttuu.

Brian Azzarellon ja Eduardo Risson sarja on mitä Frank Miller tekisi, jos hänestä olisi kehittynyt se mestari, johon hänen potentiaalinsa viittasi, jollei hän olisi muuntunut typistetyksi karikaatyyriksi omasta tyylistään. 100 Bullets ottaa lähtövauhtia samoista dekkareista kuin Sin Citykin, ja Risson tyyli on paljossa velkaa Millerille, mutta 100 Bullets menee luodinnopeudella Sin Cityn kliseiden ohi, luoden kerronnallisesti uraauurtavaa jännityssarjakuvaa, joka kaikin tavoin ottaa valitusta mediasta kaiken hyödyn irti.

Joku snobi voi kritisoida genreen liittyvästä henkilöhahmojen ohuudesta, ja itsetarkoituksellisesta väkivallasta, ja hämmentyä joistakin Risson perspektiivifiboista, mutta tyylilajissaan 100 Bullets on klassikkokamaa.

Vetää sanattomaksi

Tekisi mieleni sarjakuvamaisesti kirjoittaa pitkä rivi erikoismerkkejä tunteenilmauksena. On mahtanut Mainostoimisto Taivaan tyypeillä kulua monta viivaa ja cocktailia ja miljoonaa huvipurrella Vihreän liiton uutta logoa ja visuaalista ilmettä suunnitellessa.

Logoissa harvemmin on mitään mieltäylentävää, mutta silti jään kaipaamaan Vihreitten uudelta logolta tavoiteltua nuorekkuutta ja trendikkyyttä.

Grandiooseja austerismeja, vai ei?

Viime syksynä Istanbulista ostamani pokkariversio Paul Austerin Oracle Night -romaanista jäi väsyneenä silmät sirrillä lentokoneessa ja bussissa lukemisen jälkeen vähiin, eli kesken. Joskus yritin aloittaa alusta, mutta Austerin kirjoille tyypillinen imu puuttui.

Lahden kirjastosta tuli lainattua miehen seuraava romaani, toistaiseksi uusin Brooklyn Follies, ja petilevossa tuli se innolla luettua. Tajusin, että ulkokirjalliset seikat olivat häirinneet Oracle Nightin kohdalla - kovakantisen Brooklyn Folliesin kirkas, ilmava taitto kermanvalkealla paperilla oli miellyttävälukuista, pokkari taas kusisen tunkkaista. Vasta graafisen suunnittelun opiskelun myötä täysin ymmärsin, ja myös itselleni sen sallin, että typografia ja ulkoasu voi olla esteenä kirjan lukemiselle, tai siitä kiinnostumiselle. Kannet tietysti vaikuttavat merkittävästi ihmisten lukuvalintoihin, mutta myös tekstiladonta, joka on suhteellisen neutraali muotoilun osa-alue, onnistunutta silloin kun sitä ei huomaa. 90-luvun puolivälissä, digitaalisen taiton myötä, isot kustantamotkin suotivat rohkeampaa kirjatypografiaa, joskus ihan onnistuneestikin, mutta viime vuosien perinteisiin palannut ammattimainen tyyli on kestävämpää ja miellyttävämpää. Vaikka toisaalla graafisella kentällä, semmoinen tieten ja taiten, graafisten tyylisääntöjen mukaan tehty laatugrafiikka, on välistä ruvennut rasittamaan luovuuden puutteessaan, konelogiikassaan.

Mutta palatakseni Austeriin. Brooklyn Follies oli selkeästi erilainen kuin aiemmat herran romaanit- rennompi ja elämänmyönteisempi, juonikeskeisyyden sijaan kerronta oli arkista haahuilua, henkilöiden elämän empaattista luotausta ja kiinnostavia anekdootteja (niistä ei toki koskaan ole ollut pula Austerin kohdalla). Aiempien kirjojen kovakourainen kohtalonomaisuus on muuntunut feminiinisemmäksi fortuunaksi- ei niin että tekijä olisi itseään ja ilmaisuaan kuohinut, pikemmin kypsynyt ja iän myötä viisastunut, ja tullut elämän tasolle mielikuvitusrakennelmistaan.

Oracle Nightin luin vihdoin Brooklyn Folliesin jälkeen, ja vaikka kirjassa oli kiinnostavia ideoita, oli ne esitetty hajanaisessa muodossa, kerronnan kerrokset pikemmin tekijän päättämättömyyden seurausta kuin mestarikirjailijan nerokasta kudontaa. Kirja on ahdistava päämäärättömällä tavalla, ja jos en olisi B.F.:ää ensin lukenut, olisin ollut todella huolissani pitkäaikaisen suosikkikirjailijani kirjoittamisen regressiosta.

Austerin seuraava romaani Travels In The Scriptorium ilmestyy muutaman kuukauden sisään, ja sen verran positiiviselle mittari jäi, että sitä makuupussissa voisi vaikka mennä kirjakaupan oven eteen jonottamaan- tai jos on oikein hätähousu, voi ottaa tanskan pikakurssin, tanskankielinen käänös Rejser i Scriptoriet kun on jo julkaistu...

Päivän kukkamaalaus

Oh, kylläpä näin kaunis maalaus valaa uskoa elämään...

Tekijän nimen paljastuttua saattaa kuva asettua erilaiseen valoon. Viiden pisteen vihjeenä voi harhauttaa, että tekijä on ansioitunut myös sarjakuvan saralla.

Uupumus

Pitkään jatkunut yötyö yhdistettynä tuskaiseen flunssaan tuntuu vieneen mehut ihan tyystin. Samalla on hirveä stressi, kun pitäisi kovalla vimmalla tehdä näyttelytöitä syksyn yhteisnäyttelyyn Riihimäen Allinnassa, taittaa näyttelyn julkaisu, duunata nettisivuja, piirtää sarjakuvaa - ja käsikirjoittaa kahta muuta, saada Metsämorfeuksen live-setti kasaan...

No. Viimeinen työpäivä pitäisi olla pulkassa ensi yön jälkeen!