Grandiooseja austerismeja, vai ei?
Viime syksynä Istanbulista ostamani pokkariversio Paul Austerin Oracle Night -romaanista jäi väsyneenä silmät sirrillä lentokoneessa ja bussissa lukemisen jälkeen vähiin, eli kesken. Joskus yritin aloittaa alusta, mutta Austerin kirjoille tyypillinen imu puuttui.
Lahden kirjastosta tuli lainattua miehen seuraava romaani, toistaiseksi uusin Brooklyn Follies, ja petilevossa tuli se innolla luettua. Tajusin, että ulkokirjalliset seikat olivat häirinneet Oracle Nightin kohdalla - kovakantisen Brooklyn Folliesin kirkas, ilmava taitto kermanvalkealla paperilla oli miellyttävälukuista, pokkari taas kusisen tunkkaista. Vasta graafisen suunnittelun opiskelun myötä täysin ymmärsin, ja myös itselleni sen sallin, että typografia ja ulkoasu voi olla esteenä kirjan lukemiselle, tai siitä kiinnostumiselle. Kannet tietysti vaikuttavat merkittävästi ihmisten lukuvalintoihin, mutta myös tekstiladonta, joka on suhteellisen neutraali muotoilun osa-alue, onnistunutta silloin kun sitä ei huomaa. 90-luvun puolivälissä, digitaalisen taiton myötä, isot kustantamotkin suotivat rohkeampaa kirjatypografiaa, joskus ihan onnistuneestikin, mutta viime vuosien perinteisiin palannut ammattimainen tyyli on kestävämpää ja miellyttävämpää. Vaikka toisaalla graafisella kentällä, semmoinen tieten ja taiten, graafisten tyylisääntöjen mukaan tehty laatugrafiikka, on välistä ruvennut rasittamaan luovuuden puutteessaan, konelogiikassaan.
Mutta palatakseni Austeriin. Brooklyn Follies oli selkeästi erilainen kuin aiemmat herran romaanit- rennompi ja elämänmyönteisempi, juonikeskeisyyden sijaan kerronta oli arkista haahuilua, henkilöiden elämän empaattista luotausta ja kiinnostavia anekdootteja (niistä ei toki koskaan ole ollut pula Austerin kohdalla). Aiempien kirjojen kovakourainen kohtalonomaisuus on muuntunut feminiinisemmäksi fortuunaksi- ei niin että tekijä olisi itseään ja ilmaisuaan kuohinut, pikemmin kypsynyt ja iän myötä viisastunut, ja tullut elämän tasolle mielikuvitusrakennelmistaan.
Oracle Nightin luin vihdoin Brooklyn Folliesin jälkeen, ja vaikka kirjassa oli kiinnostavia ideoita, oli ne esitetty hajanaisessa muodossa, kerronnan kerrokset pikemmin tekijän päättämättömyyden seurausta kuin mestarikirjailijan nerokasta kudontaa. Kirja on ahdistava päämäärättömällä tavalla, ja jos en olisi B.F.:ää ensin lukenut, olisin ollut todella huolissani pitkäaikaisen suosikkikirjailijani kirjoittamisen regressiosta.
Austerin seuraava romaani Travels In The Scriptorium ilmestyy muutaman kuukauden sisään, ja sen verran positiiviselle mittari jäi, että sitä makuupussissa voisi vaikka mennä kirjakaupan oven eteen jonottamaan- tai jos on oikein hätähousu, voi ottaa tanskan pikakurssin, tanskankielinen käänös Rejser i Scriptoriet kun on jo julkaistu...
Lahden kirjastosta tuli lainattua miehen seuraava romaani, toistaiseksi uusin Brooklyn Follies, ja petilevossa tuli se innolla luettua. Tajusin, että ulkokirjalliset seikat olivat häirinneet Oracle Nightin kohdalla - kovakantisen Brooklyn Folliesin kirkas, ilmava taitto kermanvalkealla paperilla oli miellyttävälukuista, pokkari taas kusisen tunkkaista. Vasta graafisen suunnittelun opiskelun myötä täysin ymmärsin, ja myös itselleni sen sallin, että typografia ja ulkoasu voi olla esteenä kirjan lukemiselle, tai siitä kiinnostumiselle. Kannet tietysti vaikuttavat merkittävästi ihmisten lukuvalintoihin, mutta myös tekstiladonta, joka on suhteellisen neutraali muotoilun osa-alue, onnistunutta silloin kun sitä ei huomaa. 90-luvun puolivälissä, digitaalisen taiton myötä, isot kustantamotkin suotivat rohkeampaa kirjatypografiaa, joskus ihan onnistuneestikin, mutta viime vuosien perinteisiin palannut ammattimainen tyyli on kestävämpää ja miellyttävämpää. Vaikka toisaalla graafisella kentällä, semmoinen tieten ja taiten, graafisten tyylisääntöjen mukaan tehty laatugrafiikka, on välistä ruvennut rasittamaan luovuuden puutteessaan, konelogiikassaan.
Mutta palatakseni Austeriin. Brooklyn Follies oli selkeästi erilainen kuin aiemmat herran romaanit- rennompi ja elämänmyönteisempi, juonikeskeisyyden sijaan kerronta oli arkista haahuilua, henkilöiden elämän empaattista luotausta ja kiinnostavia anekdootteja (niistä ei toki koskaan ole ollut pula Austerin kohdalla). Aiempien kirjojen kovakourainen kohtalonomaisuus on muuntunut feminiinisemmäksi fortuunaksi- ei niin että tekijä olisi itseään ja ilmaisuaan kuohinut, pikemmin kypsynyt ja iän myötä viisastunut, ja tullut elämän tasolle mielikuvitusrakennelmistaan.
Oracle Nightin luin vihdoin Brooklyn Folliesin jälkeen, ja vaikka kirjassa oli kiinnostavia ideoita, oli ne esitetty hajanaisessa muodossa, kerronnan kerrokset pikemmin tekijän päättämättömyyden seurausta kuin mestarikirjailijan nerokasta kudontaa. Kirja on ahdistava päämäärättömällä tavalla, ja jos en olisi B.F.:ää ensin lukenut, olisin ollut todella huolissani pitkäaikaisen suosikkikirjailijani kirjoittamisen regressiosta.
Austerin seuraava romaani Travels In The Scriptorium ilmestyy muutaman kuukauden sisään, ja sen verran positiiviselle mittari jäi, että sitä makuupussissa voisi vaikka mennä kirjakaupan oven eteen jonottamaan- tai jos on oikein hätähousu, voi ottaa tanskan pikakurssin, tanskankielinen käänös Rejser i Scriptoriet kun on jo julkaistu...
Tunnisteet: Auster
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home