keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Duduk

Amenialaisperäisen duduk-huilun ääni on lumoava, ja sen lumovoimaa tunnutaan käytettävän nykyisin elokuva- ja tv-musiikeissa kyllästymiseenkin asti. Duduk-mestari Djivan Garparyan on tehnyt puuhuilun soinnin maailmanlaajuisesti tunnetuksi lukuisissa levytyksissään, hänen musiikkinsa on soinut myös mm. Kristuksen viimeinen kiusaus - ja Gladiaattori -elokuvissa.

Tein biisin, jossa ainoana äänilähteenä on muutaman sekunnin duduk-sample (Sleepwaker).

Tunnisteet: ,

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Isänmaan toivoset ja muiden maiden o'rourket

Linkataanpa tännekin taannoinen levyarvioni Tuomas Toivosen New Albumista. Levy, josta "olisin halunnut tykätä", tai pikemmin josta kuvittelin pitäväni todella paljon muutaman kuulemani raidan perusteella, mutta kuinkas sitten kävikään...

Eilen kuuntelin pitkästä aikaa jim O'Rourken Eurekaa, ja täytyy sanoa, että se todella lämmittää ja puhuttelee mieltä. Kaunista, kaunista. O'Rourken seuraavaa hmm... laululevyä odotellessa. Miehen nimeä kantavia äänilevyjähän pusketaan ilmoille harva se viikko, kyseessä kun on jenkkiläisen avantgarde/ noise-skenen legendoja, mutta minä en niistä ole niin hirveästi saanut irti, Eurekan pikkaisen kitchahtavatkin, tai vanhahtavat rauhalliset laulut sen sijaan ovat jotain erityistä.

Kuuleman mukaan mies olisi myynyt suurimman osan musavehkeistään ja muuttanut Japaniin - teoreettisena aikeenaan kai jättää musahommat vähemmälle - mutta käytäntö on kai ollut sitten toinen juttu. Kävi O'Rourkelta muuten joku nauha Suomessa keikallakin Avanto-festarien yhteydessä. Ehkä hänen kalustonsa onkin ottanut ohjat käsiinsä eikä enää tarvitsekaan isäntää päälle päsmäröimään...

Tunnisteet:

maanantaina, marraskuuta 06, 2006

Lehtisalo puhuu

Circlen nokkamies, Ektro Recordsin pyörittäjä Jussi Lehtisalo valottaa kiinnostavaa ajatusmaailmaansa Vertigon haastattelussani.

Circlen loistava, uusi Miljard -levy arvioitu.

Tunnisteet:

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Purkamo


Metsämorfeuksen identiteetissä olen muovannut suomalaista marginaalimusaa uuteen kuosiin, muunnellun muodon saavat Joose Keskitalo, Kemialliset Ystävät, Lau Nau, Musti Laiton, Pekko Käppi, Vapaa ja Hirvileuka.

Cdr:n on julkaissut Myrrys.

Kotiin kiikutettuna 73-minuuttinen paketti käsintehtyine kansineen maksaa vain 5 euroa!

Löytyy myös Tampereelta Voltista.

Tunnisteet: , ,

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Radiodread soimaan

Taannoin kirjoitin Easy All Starsien tulevasta Radiodread-julkaisusta, jossa pistetään Radioheadin OK Computer takapotkuisempaan kuosiin. Nyt on neljä biisiä levyltä kuunneltavissa flash playerin kautta.

Kukin voi muodostaa kuulemastaan oman mielipiteensä, mutta minulle homma oli pettymys suht mainion Dub Side of the Moonin jälkeen - joka sekin useamman kuuntelun jälkeen on muuttunut vähän väsyttäväksi.

Mutta eiköhän tällä kaikensorttisiin kekkereihin saa dj luotua hymyn huulille yleisölle, vaikka muutama puritaani varmasti paikalta poistuukin jämäkin askelin servetin pöydälle vihaisesti heittäen ja nyrkkejään puristellen, päätään kieltävästi pudistellen.

Tunnisteet: ,