Singulariteettia odotellessa

Edellisen tekstin skeptisen tulevaisuuskuvan vastapainoksi minun täytyy tunnustaa, että myös nörttiutopistinen singulariteetti-idea kiehtoo minua.

Tieteiskirjailija ja matemaatikko Vernor Vingen popularisoima "vingeläinen" tai teknologinen singulariteetti I. J. Goodin ideasta on hypoteesi, tai ilmeisen totinen usko siihen, että vuoden 2020 aikoihin ihminen kehittää teköälyn, joka ylittää ihmisen kapasiteetin, ja johdattaa kehityksen ennustamattomiin ulottuvuuksiin. Ray Kurzweilin havainto tai teesi tekniikan eksponentiaalisesta kehityksestä on joidenkin laskujen mukaan tiivistymässä 2020 tietämillä tasolle, jossa tekniset innovaatiot kaksinkertaistuisivat puolen sekunnin välein, ja yhä nopeammin. Tietysti kyse on hypoteettisesta, varsin vaikeasti mitattavasta kaavasta, joka kuulostaa Antiikin Zenonin paradoksilta (jossa esim. keihäs ei ikinä pääse perille, koska sillä on lentonsa aikana aina puolta lyhyempi matka lennettävänä, äärettömyyksiin asti) - mutta on silti ajatuksena huima.

Singulariteetti on futuristeille sama kuin ylöstempaus herännäiskristityille. Kiinnostavinta on tietysti se, että se ajoittuu samalle aikaviivalle kuin aiemmin kuvaamani Oslon profetiani.

Vingellä on myös kiehtova kyberpanteistinen visio siitä, että tulevaisuudessa jokaiseen ruohonkorteen ja orgaaniseen eliöön istutetaan nanokokoinen mikrosiru, ja internet-yhteys, jolloin yhteisen kielen löytyessä ihmisen ymmärryshorisontti ja kommunikaatio lavenisi aika lailla, ja kehittyisi koko maanpinnan kattava kollektiivinen tietoisuus, joka ei liene kovin kaukana Teilhard de Chardinin noosfääri -ideasta.