Ihmisen rajat

Ihminen on ”eläimenä” joutunut sopeutumaan primitiivisestä esihistoriallisesta elämänmuodostaan mitä omituisimpiin ja monimutkaisimpiin järjestelmiin, yhä kiihtyvällä tahdilla. Joskus mietityttää mikä on tämän kulttuurin ja yhteiskunnan mielekkyys verrattuna siihen elämänmuotoon, johon evoluutioteorian mukaan ihminen on kehittynyt, ja voi jopa miettiä mitä on ihmisyys suhteessa biologiseen taustaamme. Ihmisaivojen hidas kehittyminen luultavasti mahdollistaa suhteellisen sujuvan kulttuuriin sulautumisen, ja ihminen kasvaa apinan loistavaa matkimis- ja oppimistaipuvaisuuttaan hyödyntäen sopimuksille perustuvaan käsitteiden kasautumaan, jota kulttuuriksi kutsutaan. Verrattuna eläimeen, ihminen on kadottanut suoran kontaktin viettien ohjaamaan toimintaan, ja kehittänyt skitsofreenisen kertojanäänen sisäänsä – ruumiista etäännytetyn ohjaajan keholleen.

Evoluutioteoriassa ihminen vertautuu apinaan, nykyhteiskunnassa pikemminkin tietokoneeseen. Ihminen koneena –metafora on esillä laajalti kulttuurissamme, yksi sen ilmentymä ovat scifi-kirjallisuuden robotit ja kyborgit. Niissä yhtäältä esitetään yhteiskuntadiagnoosia siitä, kuinka meistä kaikista on tavallaan tehty koneita, ja toisaalta pohditaan mikä on se olennainen inhimillinen arvo, joka erottaa meidät koneista, ja tiukan mekanistisesta maailmankäsityksestä. Scifi-kirjojen esittämät tulevaisuudenkuvat ovat kuitenkin sellaisenaan toimineet innoittajana tiedemiehille kehittämään vastaavia teknologisia virityksiä – filosofinen subteksti on jäänyt täysin huomiotta. Tekoälyn ja älykkäät robotit voi nähdä tiedemiesten snobismina tai leikkinä, joskin niistä usein on kehittynyt myös varsin käytännönläheisiä sovelluksia.

Tieteelliset edistysaskeleet, joita on tehty esimerkiksi aistivajavaisuuksia korvaamaan tai liikkumista edistämään ovat käyttäjilleen kullan arvoisia, ja kehitys sillä saralla on äärimmäisen kiinnostavaa. Toki jotkin hälytyskellot rupeavat soimaan, kun kerrotaan koneista, jotka lähettävät esimerkiksi näkövammaiselle sähköimpulsseja suoraan aivoihin. Herää huoli siitä, mihin kaikkeen vastaavaa teknologiaa voidaankaan käyttää.

Ihmisen ja teknologian yhteensitoutuminen on voimistunut vuosi vuodelta – suuri osa ihmisistä suorittaa työpäivänsä paikallaan istuen, tietokonetta ja puhelinta käyttäen – työmatkat suoritetaan autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Tehtaissa on siirrytty raskaasta mekaanisesta työstä robottikäsien liikuttamiseen, tai vain robottiliukuhihnan toiminnan häiriöttömän toiminnan tarkkailuun. Vuosikymmenen päästä tietokoneiden bittikoodi on ehkä jo muutettu muotoon, jossa ihmisen voi kytkeä suoraan koneeseen johdolla. Virtuaalinen tietokoneympäristö muuttuu fenomenologisesti todelliseksi, kun se sähkötetään suoraan aivoihin. Autenttisten kokemusten arvo alentuu entisestään, kun ihmisen ei tarvitse jalkautua sattumanvaraisen elämän pariin, vaan kokemukset ja stimulaation voi imeä suoraan digitaalisesti.

Seuraavien vuosikymmenien aikana bio- ja nanoteknologia saattavat muuttaa hyvin paljon ihmisen mielen hallittavuutta, mekaanisilla konesovelluksilla voidaan modifioida ihmisen aisteja ja fysiikkaa, kuten aiemmassa Ihminen 7.0 - tekstissä hypotetisoin – pumpataan evoluutiota eteenpäin. Se, millä tavalla se muuttaa ihmisyyttä kokemuksena ja käsitteenä jää nähtäväksi, mutta mitä kauemmaksi alkuperäisistä metsästysmaistamme, ”maasta” siirrymme, sitä sosiopaattisemmaksi kulttuurimme tuntuu kehittyvän: välittömän vastuun alue pienenee, ja liukuhihnamekanisoitu yhteiskunta kasvattaa ihmiset yhä syvemmälle sisään ihmisen itsensä luomien fantasmatodellisuuksien ja käsitteiden maailmaan – jossa pankkitilin digitaalinen saldo on keskeisempi asia kuin köyhien kärsimys, tai viihdeohjelma olennaisempi kuin ulkona vallitseva säätila tai vuodenaika. Länsimaista kulttuuria vaivaa hybris, joka voi saada pelottavaa uutta tulta alleen, jos ihmistä ruvetaan jalostamaan yli-ihmiseksi. Se voi synnyttää totaalisen uuden ihmiskuvan, joka pyyhkii vanhoilla konsepteilla lattiat. Natsi-Saksa antoi aavistuksen vastaavasta hybriksestä - kuinka perustavina inhimillisinä arvoina näkevämme asiat voivat peittyä uuden ideologian alle.