maanantaina, toukokuuta 15, 2006

Ikuisen elämän lähteillä / eläinten tähteillä


Pari elokuvaa, joita / joilta odotan todella paljon: György Pálfin Taxidermia sekä Darren Aronofskyn Fountain. Kummastakaan en noin periaatteessa halua tietää kovin paljoa etukäteen- sikäli siis ihan hyvä, etten onnistunut katsomaan Fountainin traileria netistä... minimaalisen lumoavat nettisivunsa toimivat paljon parempana "teaserina". Taxidermian saitti on myös taiten tehty, joskin hieman sekava Flash-pläjäys. Mutta molemmat vahvistavat ideaa näiden elokuvien olevan aivan omaa luokkaansa.

Unkarilaisen Taxidermian näkemään pääsemisestä ei ole takeita- sitä tuskin laajaan elokuvalevitykseen Suomeen tulee, eikä Fountaininkaan ensi-illasta ole tietoa, Aronofsky on kunnon auteurin tavoin säätänyt elokuvan parissa pitkään kaavailtuja aikatauluja pitempään.

Pálfi on aiemmin tehnyt briljantin Hukklen (Hikka), joka on kuin ihmisistä tehty Mikrokosmos - elokuvassa on viitteellinen tarinallinen ranka, mutta kamera eksyy pääasiassa tarkkailemaan kaikenlaisia ihmiskulttuurin ilmiöitä kiireettömällä otteella - repliikittömyys voimistaa toiminnan mekaanisuutta ja toteavuutta, taustamusiikkien puuttuminen taas "todellisia" ääniä, jotka muodostavat mainion musique concréte -soundtrackin. Hukklen tyylittelystä puuttuu täysin teennäisyys, joka leimaa vaikkapa jotain Tuvalu -elokuvaa - se on pikemmin hyvin näkemyksellistä, visionääristä, kuten piirun verran karikatyyrisempi Anderssonin Sånger från andra våningen (Toisen kerroksen lauluja).

Aronofskyn aiemmat Pi ja Requiem for a Dream (Unelmien sielunmessu) ovat molemmat myös visionäärisyydellä kyllästettyjä, ja niiden perusteella ounastelen Aronofskysta aikamme ehkä tärkeintä elokuvaohjaajaa - Pi oli kryptinen, huuruinen harjoitustyö, jossa kabbala, new age ja korkean tason matematiikka iskettiin yhteen mieleenporautuvasti; Requiem for a Dream taasen oli intensiivinen, heroinistinverisuonenmusta draama ja yhteiskuntasatiiri, joka osoitti, että nopealeikkauksinen MTV-tyyli voi päästä pintaa syvemmälle ja tuottaa armottoman tehokkaan ja syvän elokuvakokemuksen, kun tekijällä on todellista näkemystä ja älyä.

Fountainin käsikirjoituksesta on Kent Williams itsenäisesti työstänyt sarjakuva-albumin, josta löytyy julkaisijan saitilta 14 sivun näyte.


1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

I'm impressed with your site, very nice graphics!
»

8:52 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home