Baabelin hedelmä

Paul Karasik & David Mazzucchelli: City of Glass (Picador)

Kymmenen vuotta sitten Smoke -elokuva teki minuun vaikutuksen, elämänmakuisella kosketeltavuudellaan ja koskettavuudellaan. Tiesin, että käsikirjoituksesta vastasi ansioitunut jenkkikirjailija, ja parin seuraavan viikon aikana luin kyseisen herran kaikki suomennetut kirjat, sitä mukaa kun ne kirjastosta lainaani sain - toinen toistaan suuremmalla innolla.

Kirjailija oli tietysti Paul Auster. Hänen romaaneistaan löysin - kiinnostukseni herättänyttä elokuvaa huomattavasti vahvempaa - tarttumapintaa omaan mielenmaisemaani, ja niiden tarinat ja ajatukset jäivät elämään mielessäni voimakkaina ja merkityksellisinä aina näihin päiviin asti. Austerin tarinoissa päähenkilöt, kohtalonomaisten sattumien tai sattumanomaisen kohtalon ohjaamana joutuvat läpikäymään vääjäämättömän tapahtumien sarjan, jossa puut ryskyen ajetaan arjen turvaverkosta ulos, kartoittamattomiin "kuun maisemiin".

City of Glass (1985), eli Lasikaupunki (suom.1988), on Austerin ensimmäinen virallinen romaani (salanimellä julkaistun dekkarin jälkeen), jossa hän esittää koko tuotantonsa halki kulkevan tematiikkansa selkeässä ilmiasussa, nuoruuden karrikoivalla paatoksella. Sikäli sen voisi ajatella soveltuvan varsin hyvin ja helposti sarjakuvaksi muunnettavaksi. Sitä se ei kuitenkaan ollut, kun Art Spiegelman laittoi vireille projektin sovittaa uutta amerikkalaista kirjallisuutta sarjakuvamuotoon. Romaani kulki monen käsikirjoittajan kautta, ja kirjan abstrakti, symbolinen olemus ja tapahtumahetkestä erotettu kerronta tuntui olevan mahdotonta kääntää sujuvaksi ja tarkoituksenmukaiseksi sarjakuvaksi. Lopulta Paul Karasik kuitenkin onnistui siinä ällistyttävänkin hyvin, ja sai piirrospuolen kumppanikseen mestarillisen David Mazzucchellin.

Olin ennen sarjakuvan lukemista varsin skeptinen adaptaation tarpeellisuudesta, ja albumia selatessakin oli syntynyt vaikutelma aika turhanaikaisesta paketista - sitä suurempi siis oli yllätys lukiessa huomata, kuinka näkemyksellisesti tarina oli paloiteltu ja rytmitetty, ja kuvallisen tulkinnan- ylimääräisen (paikoitellen ylenmääräisen) symbolitason - myötä rikas ja vaikuttava kokemus. Mazzucchellin kuvallinen virtuositeetti ei pääse valloilleen pienissä ruuduissa, jotka käsikirjoittaja Karasik on suurelta osin luonnostellutkin valmiiksi, mutta edesauttaa tuomaan tarinaan sopivan atmosfäärin, joka pääsee hämmentävän lähelle alkuperäistä - ironinen dekkarityyli yhdistyy vakavampivireiseen käsitteelliseen tematiikkaan. Herrojen yhteistyö on tuottanut edustavan esityksen, joka voisi toimia myös varsin havainnollisena sarjakuvakerronnan oppimateriaalina, McCloudin Understanding Comicsin ohella (josta tuntuu teokseen tarttuneen varsin paljon vaikutteita).